Retkellä

Eläkkeellä oleva entinen työkaverini kutsui meidät mökilleen Porvooseen. Tänään oli loistosää lähteä retkelle. Ihanan lyhyt mökkimatka, vain kolme varttia.

Parhautta oli seura, viehättävä mökki ympäristöineen, herkullinen ruoka ja aurinkoinen sää. Työkaverini vei Aidan mereen uimaan, ja yhteissuunnittelulla valmistivat jälkiruoaksi marjatortun. Aida nautti, kun Kerttu kysyi Aidan omaa näkemystä joka vaiheessa. Miten paljon mustikoita laitetaan täytteeseen mansikoiden kaveriksi, milloin marjasurvoksessa on riittävästi sokeria. Koristelu oli tietenkin Aidan vastuulla Kertun assisteeraessa. Hyvä muistutus siitä, että kotona voisi nykyistä useammin osallistaa ja antaa päätösvaltaa tämäntyyppisissä asioissa. Sitä vaan tulee helposti tehtyä itse asioita kuin höyryjuna, vanhalla rutiinilla.

Minun aikani meni Karoliinan perässä juoksemiseen ja katastrofien estämiseen. Tyyppi juoksi paikasta ja tilanteesta toiseen kuin päätön kana koko päivän. Sisällä ja ulkona. Keskusteltiin puolikkailla lauseilla. Ajatus katkesi. Keskusteluyritykset jäivät todellakin yrityksiksi. Sain viiden minuutin ajan syödä suht rauhassa kuha-ateriaani. Tosin vasta sen jälkeen, kun olin ensin närpinyt uusia perunoita ja salaattia yksikätisenä rimpuileva yksivuotias toisessa kainalossa. Kuin olisi aterioinut Linnanmäen vuoristoradassa. Muistin käsilaukkuni ja lompakkoni, joita Karoliina tykkää tutkia. Pian koko sisältö oli levällään tuvan lattialla. No sainpahan syödä loppuun ja sanoa sanottavani kokonaisilla lauseilla.