Itsenäisyyspäivää Suomi

Keskiviikoksi tuli tarve saada Karoliinalle hoitaja pariksi tunniksi. Minun oli päästävä työpalaveriin, yksin. Yritin saada lastenhoitajan Mannerheimin lastensuojeluliiton hoitajavälityksestä, mutta ei onnistunut. Joko olin tilaukseni kanssa myöhään liikkeellä tai olin antanut liian todenmukaisen kuvauksen touhostamme, eikä kukaan uskaltanut tulla keikalle meille.

Mummille sopi, ja minä pääsin hoitamaan asiani ilman pikkuassistenttiani.

Kun olin lähdössä töihin, Karoliina kipitti perässäni eteiseen ja tirautti näytösluontoiset itkut. Sen jälkeen kääntyi ja ojensi kätensä mummiin päin - ota minut syliin.

Tuntui hyvältä, niin kuin sekin, kun palattuani näin miten ipana tarttui aika ajoin mummia sormesta. Tule kanssani, nyt mennään.

* * *

Itsenäisyyspäivää vietettiin tavallisen vapaapäivän merkeissä. Peruspuuhastelua vailla minkäänlaista glamouria ellei sellaiseksi lasketa valkoista pöytäliinaa päivällisellä ja taiteltuja lautasliinoja. Ei lasketa.

Karoliinan päiväuniaikaan lähdimme Helsingin keskustaan. Ihan vaan päiväkävelylle vaihteeksi pois kotikulmilta ja katsomaan Stockmannin jouluikkunaa.

Aleksanterinkadulla ohitsemme ajoi presidentin autosaattue. Pysähdyimme katsomaan. Kohdallamme Jenni-rouva vilkutti meille. Aivan varmasti juuri meille (minusta näytti, että Jarille), koska muita ihmisiä ei ollut lähellä. Hupsua, mutta kaikki, tarkoitan kaikki aikuiset olimme riemuissamme pienestä käden heilautuksesta ja katseesta. Karoliina ei ymmärtynyt, ja Aida oli että so what.

Jatkoimme kävelyä presidentinlinnalle. Portilla ei jaettu ylimääräisiä kutsuja linnan juhliin, joten jatkoimme ikkunaostoksia päätyen lumituiskun keskeltä lämmittelemään Cafe Esplanadiin. Houkuttimena kahvilan oman leipomon herkulliset ja miehekkään kokoiset korvapuustit ja muut makeat leivonnaiset.

Ilta meni television ääressä.

Mummi ja Aida

 

 

Lunta tuiskuttaa, on raikas talvisää...