Harjoitusviikon päätös

Kesäkuvia Mäntyharjulta

Tuli pettymys ja itku, kun eilen ruokailun jälkeen emme lähteneet kotiin - "Koo kotiin nukkuu". Seuraava pettymys koettiin nukkarissa. Karoliinalle osoitettu matalalaitainen sänky on vauvoille, totesi lapsi.

Sylittelyä, silittelyä, itkettikin. Taustalla soi rauhallista klassista musiikkia, kuulemma sama levy pyörii soittimessa joka päivä. Mietin mitä teen, jos Koo pyytää minua laulamaan Aa aa Allin lasta..., pienestä linnusta kertova laulu on Karoliinan lempiunilaulu.

Nukkarissa vierähti puolisen tuntia. Karoliina pyöri sängyssä ja kuunteli säkkipimeän nukkarin ääniä. Istuin sängyn vieressä, silitin poskesta kunnes lapsonen oli unessa. Arvelin Karoliinan ottavan vain lyhyet tirsat, mutta neiti nukkui kaiketi 1,5 tuntia. Ensimmäisille unille käynti sujui paremmin kuin uskalsin odottaa.

Tänään harjoituspäivänä numero viisi Karoliinan oli tarkoitus olla itsekseen aamusta välipalaan asti. Aamulla Koo ei olisi halunnut lähteä päiväkotiin vaan lohikäärmepuistoon, leikkipuistoon kotimme lähellä. Päiväkodin aamupala ei kelvannut. Ei ehkä ollutkaan nälkä, koska oli ennättänyt syödä jotain jo kotona. Kotileikissä äidillekin oli rooli. Siihen ei kuulunut häipyminen päiväkodista.

On se vaan vaikeaa jättää lapsi itkemään.

Kolmen tunnin päästä soi puhelimeni. Päivä oli mennyt hyvin, mutta tuli pyyntö noutaa ipana kotiin. Masussa ja jaloissa oli näppylöitä. Rokkoa tai allerginen reaktio jollekin, epäili hoitaja.

Vastassa oli iloinen vesseli, joka oli aamulla rauhoittunut ennen kuin minä olin edes ehtinyt päiväkodin ulko-ovesta pihalle ja jolla tosiaankin oli pari pientä paukamaa vartalolla. Niistä ei ole kehittynyt yhtään mitään.

Olen iloinen, että olemme käyttäneet koko viikon tutustumiseen. Karoliina sai pehmeän laskun päiväkotiin, ja meille syntyi käsitys siitä, mitä päiväkotiarki pitikään sisällään. On ollut mahdollisuus tutustua hoitajiin ja ryhmän käytäntöihin, tavata muita pikku pupuja ja jutella joidenkin heidän vanhempiensa kanssa. Päiväkodin arki "sisältä päin" näyttää vähän toisenlaiselta kuin miltä se meille vanhemmille tavallisesti näyttäytyy aamukiireessä lasta viedessä ja iltapäivällä päiväkodin pihalta lasta haettaessa. Viikon päätteeksi olen alkanut tuntea haikeutta pienen ihmisen laittamisesta hoitoon kodin ulkopuolelle. Mieli heittelee innokkaasta paniikkiin.

Jatkamme pehmeää laskua myös ensi viikolla. Päivistä ei saa tulla liian pitkiä. Kaikki on Karoliinalle vielä niin uutta ja asettuminen muutokseen vie aikaa, vaikka päälle päin voi näyttää asioiden sujuvan ongelmitta. Aikuisen elämässä esimerkiksi työpaikan vaihdos voisi olla samankaltainen tilanne kuin lapselle päivähoidon aloitus. Monelle lomalta paluu työpaikalle tuntuu rankalta. Tai muutto uuteen kaupunkiin/kotiin.

Omaa mieltäni helpottaa ajatus, että Karoliina on tyyppinä sellainen, joka viihtyy parhaiten kun on tekemistä ja ihmisiä ympärillä.