Kävin opettajien apuna sitomassa kakkosluokkalaisten luistinten nauhoja ja säätämässä kypärän remmejä jäähallilla kahtena päivänä. Pyyhkimässä kyyneleet, kun kypärä ei mahtunut päähän ja vastaanottamassa kiitollisen hymyn, kun keksin hakea ratkaisua hallimestarin työkalupakista. Tarjoamalla autokyydin hallilta koululle, jotta lapsi sai lääkkeensä ja päivä jatkui sen jälkeen paremmalla ololla. Keräämässä pukuhuoneeseen unohtuneita pipoja, huppareita, jopa koulurepun.
Opettajia ei yhtään naurattanut pukuhuoneessa, minua paljonkin. Sain ulkopuolisena nauttia pikkukoululaisten seurasta vailla huolen häivää ja vastuuta. Pukuhuoneessa oli hyvä kaverihenki ja iloinen puheen pulputus. Ihania, reippaita ja suloisia pipopäitä koko sakki (kaksi luokkaa, arviolta 35 lasta). Olisin varmaan saanut jälki-istuntoa, jos olisin mennyt tuon toteamaan joululomaa odottaville opettajille. Mutta onhan se totta, että ryhmä koostuu yksilöistä, joista jokaisella on oma persoonallinen tapa toimia ja luokassa on vain yksi opettaja.
* * *
Jokaiselle pikkukoululaisen vanhemmalle voisi määrätä läksyksi Timo Parvelan Ella-kirjasarjaan tutustumista ja sen jälkeen opintokäyntiä kouluun. Kummasti motivoi huolehtimaan oman jälkikasvunsa kouluasioista. Oikeasti sillä on väliä, että luistelupäivänä lapsella on mukana oikean kokoiset luistimet ja kypärä säädetty oman kultamurusen päähän sopivaksi, jo kotona. Ja luistelupäivien välillä muistetaan kaikki muut asiat :-)
* * *
Kävin kaukalon laidalla kurkkaamassa Aidan luistelua. Hyvin näytti liukuvan, vauhti oli kova ja hymy korvissa.
Syksy on mennyt vähällä liikunnalla. Toivotaan lumista talvea, niin päästään luistelemaan ja hiihtämään. Ai niin, Aida hyppää ponin selästä suksille talven ajaksi. Maaliskuulle kestävä hiihtokoulu alkaa ensi maanantaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja