Raitiovaunuajelua ja pupukenkiä

Heppahöperö ja Jari lähtivät Etelä-Savoon heppailemaan ja puolukoita poimaan viikonlopuksi. Kuulemma tie oli perjantaina vienyt suoraan tallille, missä oli viihdytty parisen tuntia kilpailukäytäntöjä opiskellen. Lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina Aida on osallistumassa kouluratsastuskilpailuihin Tuokon tallilla. Tänään Aida oli ratsastustunnilla, joka oli kestänyt ekstra 20 minuuttia yhden tunnin hinnalla. Hyvin oli kuulemma pysynyt Rasmus-ponin kanssa menossa mukana, vaikka muut olivat kokeneempia ratsastajia ajoikkeina hevoset.

Karoliinan kanssa jäimme kotiin. Kun ei keksitty lauantaille muutakaan tekemistä (kotityöt ei ollut vaihtoehto), jätimme lähiön taaksemme ja hyppäsimme Koon kanssa Helsingin keskustaan vievään bussiin. Sitä ennen takkutukka kävi kampaajalla päivittämässä lookinsa astetta siistimmäksi.

Olimme koko päivän liikkeessä lukuun ottamatta bussimatkoja, raitiovaunukierrosta Hakaniemestä Rautatieaseman, Kaivopuiston ja Kauppatorin kautta Senaatintorille ja ruokailuhetkeä. Koo jaksaa kävellä reippaasti käsittämättömän pitkiä matkoja ja aikoja. Hypellen, tanssahdellen, yhdellä jalalla pomppien ja sivuaskelin. Tästä tuli mieleeni, että ratasasika on taakse jäänyttä elämää. Varmaankin joskus viime kevättalvena tai keväällä olen työntänyt Karoliinaa viimeksi rattaissa päiväkotiin jonain takkuisena aamuna. Rattaiden kanssa pääsisi ilmaiseksi julkkari liikenteessä, mutta loppujen lopuksi aikuisen lipun hinta on pieni maksu siitä että pääsee kulkemaan esteettömästi ja vaivattomasti.

Kävelimme Tuomiokirkon portaat ylös ja alas. Kirkkoon emme päässeet hääjuhlallisuuksien ollessa käynnissä. Paistattelimme päivää portailla istuen muiden turistien tavoin ja taisi blondi lapseni tulla ikuistetuksi muutaman aasialaisen valokuviin. Yksi hivuttautui viereen istumaan. Koo siirtyi saman verran poispäin. Vieras ihminen yritti toisen kerran. Koo tuhahti, pomppasi ylös ja totesi meidän jatkavan matkaa.

Karoliina oli kaupunkikierroksella kovin kiinnostunut rakennuksista. Senaatintorilla viittoili yliopiston suuntaan. Selitin sen olevan samanlainen paikka kuin äidin koulu Tampereella. Jatkoin mainitsemalla, että Karoliina voi halutessaan isona hakeutua opiskelemaan Helsingin yliopistoon. "Niin ja minusta tulee sitten prinsessa", vastasi hän topakkaan tapaansa.

Käyn hyvin, hyvin harvoin Helsingin keskustassa, etten nykyään tiedä, miten kaupunki sykkii ja mitä, missäkin on. Kävelimme käsi kädessä Senaatintorilta Stockmannin suuntaan Aleksanterin katua pitkin. Karoliina lauleskeli Risto Räppääjä -elokuvasta tuttua Elämä ei ole hassumpaa -laulun kertosäkeistöä samalla kun katseli kaupungin humua metrin tasolta. Yhtäkkiä bongasi jotakin kiinnostavaa: iiiiihania kissakenkiä, pupukenkiä, pinkin värisiä kenkiä, äiti, mennään sisälle" Ja niinpä seuraavassa hetkessä seisoimme keskellä Minna Parikan disainaamia kenkiä ja laukkuja, myymälän ainoina asiakkaina ja taatusti sen näköisinä ja oloisina, että nämä eivät taatusti ole ostamassa yhtään mitään. Sepostin olevani vain avecina lapselleni, joka meni pähkinöiksi näyteikkunan edessä. Myyjiä hymyilytti ja antoivat meidän rauhassa ihastella kauniita kenkiä.