Koiruliini/Koikku tuli taloon aika lailla yhdeksän vuotta sitten. Pienet pulleat vauvan sormet saivat hyvän otteen lötköstä käsinuken vartalosta. Ever since koirahahmo on löytänyt joka ilta paikkansa Aidan kainalosta tai oikeastaan painettuna poskea vasten tai puristettuna leuan ja olkapään väliin.
Vuosien patina näkyy. Ja haisee!
Aidan mielestä se on Koikun tuoksu, jota ei missään tapauksessa saa huuhtoa pesuaineveteen.
Kymmenkunta otusta majailee neitokaisemme unta valvomassa,
mutta Koiruliinin voittanutta ei ole tullut kohdalle.
Kallisarvoinen ja korvaamaton.
Aidalle arvokas.
Arvokkain.
* * *
Tällaisia kuvia löytyi Aidasta ja Koikusta vanhasta blogistani.
4.5.2006 Koiruliini ja muut lelut
Aidalla on jo paljon kirjoja. Se on ihana juttu. Olemme aivan vauvavauvasta asti lueskelleet satuja ja loruja, katselleet yhdessä kuvia. Aida tykkää lukemisesta. Kuvien katselu on mukavaa puuhaa ja keskittymiskykyä lukuhommiin löytyy. Niin ja kirjojakin voi syödä.
Viime aikoina omien lelujen lisäksi monet muut asiat ovat tulleet houkutteliviksi. Sohvin oranssin punaiset valjaat tarttuvat usein pieneen käteen. Keittiönpöydällä kaikki, siis ihan kaikki esineet herättävät mielenkiinnon pienessä tytössä. Puhelin, kamera ja kaukosäädin kuuluvat suosikkitavaroihin. Äidin hiuksiin voi aina tarttua. Ainakin niin kauan kuin yksikin karva päästäni löytyy.
Omat lelut ovat kuitenkin ne parhaat nukkukaverit. Tulisikohan uni pienelle tytölle ilman nasua, koiruliinia, Helka-nallea ja pikkunallukkaa?"
26.3.2007 Koiruliinin kotiutuminen
"Koiruliini-unilelu on kotiutunut. Kiitos mummille pikaisesta lähetyksestä ja Suomen Postille nopeasta toimituksesta!"





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja