Mitä kuuluu?

Blogin päivitys on ollut tauolla. Ei ole ollut aikaa, ei jutun juurta, ei kuvia, ei sanottavaa aiheeseen liittyen. On ollut aikamoista haipakkaa koko syksy. Työrintamalla, no sanotaanko nyt vaikka niin, että töitä riittää. Kylliksi ja yli. [Antaa tulla hallituksen kaavailemat 20 min lisää työaikaa ja muut joustot, ei tunnu missään.]

Arjen kovassa vauhdissa on tullut kaikenlaisia tilanteita, joita on lennosta sinksattu kuntoon. Asiat ovat järjestyneet kun ne ovat järjestetty. Tyylipisteissä olisi parannettavaa. Esimerkiksi Anne on pelastanut tilanteista monta kertaa. On ollut päiväkodin portilla viideltä noutamassa Koota, tullut hoitamaan lyhyellä varoitusajalla sairastunutta lapsukaista ja käynyt uimassa tyttöjen kanssa.

Jari on vastanut lapsista ja huushollin pyörittämisestä monena iltana viikossa. Havahduttava hetki oli perjantai-iltana. Ajoin työviikon päätteeksi hyvin väsyneenä töistä kotiin ja siinä ajaessa soitin Jarille. Tarkoitus oli soittaa. Toisessa päässä vastasi tuttavallesi hyvin tuttu ääni, mutta soundi ei kuulunut Jarille. Tai siis epäröin: olenko unohtanut oman mieheni äänen! Aivotoiminta oli lakannut aikaa sitten, joten epäilin vain kuulevani väärin. Hetkeen en saanut sanaa suustani ja ennen kuin sanoin mitään, turvauduin puhelimen näyttöön, jossa luki isoin kirjaimin: "n.n.". Epähuomiossa olin soittanut firmamme vt. toimitusjohtajalle, joka oli soittolistallani viimeisimpänä. Naureskellen toivottelin hyviä viikonloppuja ja pahoittelut perjantai-illan häiriköinnistä.

Summa summarum, vuoden viimeisellä kvartaalilla etsin ratkaisuja työn, perheen ja elämän tasapainon löytämiselle. Siitä hyötyvät kaikki. Myös tänne blogiin jaettavaksi.

Ps. Työn tekeminen ei ole kurjuutta. Päinvastoin, tosi mielenkiintoisia asioita on liikkeellä ja ilo olla niissä mukana. Työn annostelussa on uudistumisen paikka.

***

Tässä muutama valokuva viikonlopulta elämäni tärkeimmistä ihmisistä.

Lauantaina vein tytöt HopLopiin. Win-Win tilanne kaikille. Lapset olivat innoissaan äidin odottamattomasta ehdotuksesta, Jari sai tarvitsemansa ja ansaitsemansa rauhallisen hetken omaa aikaa ja minä onnistuin luovimaan itselleni työskentelyaikaa.

En muista milloin tai minä vuonna olemme viimeksi käyneet HopLopissa. Aida on kasvanut sisäleikkipaikasta ulos, mutta ilahduttavaa oli nähdä, miten hienolla tavalla asettui pikkusiskon tasolle ja seuraksi. Tekemistä riitti Aidallekin. Siskokset pomppivat, kiipeilivät ja puuhasivat hyvällä meiningillä viisi tuntia! Karoliina on kasvanut sen verran isoksi, että osaa liikkua paikassa itsekseenkin. Eksyessään Aidasta ei hätääntynyt vaan jatkoi touhuamista, etsi Aidaa tai tuli minun luokseni.

Rakkautta on... oma sisko ja yhteinen jäähilejuoma :-)

 Aida opastaa Jaria en-tiedä-minkä-pelin juoneen lauantai-iltana.

Syksy on tullut Kartanonkoskelle. Sunnuntaina ulkoilin Karoliinan kanssa Backaksen kartanon tiluksilla ennen kuin Anne vei tytöt Flamingoon uimaan. Loiskis.