Päivänä eräänä viime viikolla saavuin töistä kotiin ja vastassa oli dramaattisesti itkevä kuusivuotias. Hän juoksi huoneeseensa, heittäytyi sängylleen ja murheellisena vuodatti krokotiilinkyyneliä. Istahdin lohduttoman lapsosen viereen. Mikä hätänä?
Ja Koo kertoi kaiken.
Kriisin syynä oli se, että Jari ei ollut päästänyt Karoliinaa kaverin kanssa kahdestaan Jumbon kauppakeskukseen!
Tytöt olivat eskarissa sopineet keskenään shoppailureissusta. Mutta kun kaveri oli tullut hakemaan Karoliinaa, vastassa olikin ollut ymmärtämätön iskä, joka luonnollisesti eväsi moisen ajatuksen.
Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen ja reaktioni täysin väärä kun kuulin tilannekuvauksen. Häkellyksissäni taisin purskahtaa nauramaan, koska niin absurdilta tilanne kuulosti. Lapsen usko omaan pärjäävyyteen oli ihailtavaa. Harmitus ja pettymys oli syvä. Yritimme parhaamme mukaan koko perheen voimin perustella.
Kaikki ovat samaa mieltä, että kuusivuotiaalle ei voi antaa lupaa lähteä yksin maamme yhteen suurimmista kauppakeskuksista. Ja tekemään mitä? Shoppailemaan Shopkinseja, tuumasi hän. Lukutaidottomana. Rahan arvoa ymmärtämättä. Vaikka tietäisikin, niin reviiri ei laajene yhdessä yössä kotipihalta Jumboon. Kaksi tomeraa pikku tyttöä ponnarit heiluen kulkemassa pimeässä marrasillassa, vilkkaasti liikennöiden tien ylittävää reittiä pitkin kauppakeskukseen, jossa hukkuvat ihmispaljouteen.
Lapset voivat joskus narrata. Niinpä laitoin viestin kaverin äidille, koska halusin hänen tietävän tyttösten aikomuksista. Ehkä kaveri oli sanonut kotona lähtevänsä ulos leikkipuistoon, mutta suuntasikin askeleensa meidän oven taakse, kuten olivat Koon kanssa yhdessä suunnitelleet. Kaverin äidin vastaus sai hämmentymään yhtä paljon kuin Koon hassut suunnitelmat. Koon kanssa saman ikäinen kaveri kuulemma on käynyt kavereiden kanssa Jumbossa. En voi todeta muuta kuin että niin erilailla me ihmiset ajattelemme asioista.
Toiseksi, mitähän kaikkea kuopuksemme keksiikään kun tuosta isommaksi kasvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja