Unimörkö

 

Muuton myötä saimme muutaman neliömetrin väljyyttä ja yhden makuuhuoneen tilaa lisää. Aida kaipaa jo omaa rauhaa ja mahdollisuutta vetäytyä omaan huoneeseensa, mutta Karoliina piut paut välittää omasta huoneestaan. Pieni lapsi haluaa olla lähellä muita ihmisiä, siellä missä muutkin ovat, siellä missä tapahtuu, ei itsekseen omassa huoneessa. Barbit ja palapelit, kirjat ja Legot tekevät päivittäin maailmanvalloitusta olohuoneeseen, joka meillä nimensä mukaan on paikka kaikenlaiselle oloilulle. Lapsille se on leikki.

 

Lapsukaisemme ei ole ymmärtänyt sitäkään, miksi ihmeessä pitää nukkua yksin omassa huoneessa. Kyllä ennen oli paremmin, kun sai nukkua isän ja äidin kanssa samassa huoneessa. Kaipuu vanhaan kotiin on suurimmillaan juuri nukkumaanmenoaikaan.

 

Viime aikoina lisäksi unimörkö (!) on tullut häiriköimään.

Se onkin vallan vikkelä otus, joka ilmestyy milloin mistäkin, ikkunanraosta tai sängyn alta. Mutta vain Karoliinan omassa huoneessa. Me aikuiset emme ole vielä unimörköä tavannut.

 

Luulin yöheräämisen olevan taakse jäänyt vaihe elämässäni. Niinpä joka yö herään Karoliinan kutsuun: äitiiiii, mihin vastaan rutinoidusti: äiti tulee. Silmät ummessa raahaudun Karoliinan huoneen ovelle. Ipana hyppää sängystään lattialle ja kipittää juoksujalkaa unikaveri kainalossa ohitseni Jarin ja minun sängylle. Ennen kuin itse ehdin takaisin vuoteeseen, ipana on kaivautunut peittoni alle jatkamaan tyytyväisenä unia aamuun asti.